sunnuntai, 31. lokakuuta 2010

Talkoot joulumyyjäisiin alkaneet!

Sunnuntaitervehdys kaikille! :)

Marraskuussa TyttiTalolla tapahtuu, sillä marraskuun 28 päivä sunnuntaina vietetään joulunavajaisia Kiteellä. Joulunavajaispäivänä TyttiTalokin on auki ja vietämme tällöin joulumyyjäisiä. Joulumyyjäisten tuotolla ostetaan TyttiTalolle paljon kysytty Playstation ja peliksi tullaan ostamaan ainakin singstar.

Joulumyyjäisiin tarvitsemme kuitenkin myös tuotteita myytäväksi ja koska haluamme tehdä paljon itse ja että myös te tytöt osallistuisitte touhuun, tulemme käyttämään koko marraskuun hyödyksi. Joka illalle marraskuussa olemmekin suunnitelleet jotakin pientä tehtäväksi myyjäisiin. Talkoot alkoivat jo viime viikolla jolloin tehtiin piikkilankakransseja ja patalappuja. Näitä voi myös tehdä halutessaan myös seuraavillakin viikoilla, sillä materiaalia näihin on vielä jäljellä!

Tulevalla viikolla käsityö/leipomis talkoot jatkuu:
maanantaina 1.11 jatketaan rautalankasydämillä
torstaina 4.11 tehdään sytykeruusuja
keskiviikon 3.11 ohjelma on vielä auki, mutta eiköhän siihenkin ohjaajat jotakin kivaa tule keksimään.

Seuraavien viikkojen ohjelmista tiedotetaan myöhemmin. Kaikki siis mukaan talkoisiin, jotta saamme playstationin ostettua! :)

Ps. joululahjojakin tullaan tekemään, mutta säästetään joulukuu niihin touhuihin :)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti